Hyvää joulua :)

24.12.2011

Hei tosiaan, olen Susanna ja voitin siis TJ-mallikisan! Kuluneet pari kuukautta ovat olleet yhtä haipakkaa, kun on pitänyt juosta kissanristiäisissä, aloittaa uutta ruoka- ja kunto-ohjelmaa, käydä kuvauksissa, ja kaiken lisäksi viimeistellä loppusuoralla olevia opintoja. Syksy on ollut ihan mieletön aina siitä lähtien kun Helsinkiin muutin, en villeimmissä kuvitelmissanikaan olisi osannut kuvitella uuden vuoden alkavan näin jännittävien uusien juttujen ympäröimänä! Joulu sentään sujuu tutummissa perinteikkäissä merkeissä, sillä saavuimme pari päivää sitten ystäväni kanssa Rovaniemelle viettämään valkeaa joulua omien perheidemme parissa. Takana on rehellinen 10h road trip mutta ei se niin paha ajo lopulta ollutkaan. Ihanaa nähdä taas tyttöjä: koiriani Herttaa ja Marttaa - niitä on ollut niin ikävä <3
Eilen kävimme ystävän ja koira-lapsiemme kanssa napapiirillä etsimässä joulumieltä ja katsomassa joulupukkia sekä poroja. Tänään on aika kääriytyä vilttiin kotisohvalle, unohtaa päiväksi TJ-dieetti, ja katsella koirien ympäröimänä piirrettyjä telkkarista. Aika perinteinen kaava varmasti monessa muussakin kodissa. Uudelle vuodelle on luvasa sitten sellaisia kujeita, että pidättäkää hengitystänne :)
Siispä kertaalleen vielä, hyvää joulua ja uuden vuoden toivotuksiin palataan lähempänä! 
-Susanna
 
p.s. Voitte myös seurata uusien päivitysten ilmestymistä Facebookissa: http://www.facebook.com/pages/TIINA-JYLHÄ-MALLIKILPAILU/222677421119156